Voitelut kuntoon!

Testaamme latua (kilpailualuetta) julkaisemalla mysteeriohjeen, jonka kilpailijat saavat neulottavakseen osina viitenä peräkkäisenä perjantaina. Ohjeen julkaisun yksi tehtävä on se, että voimme valmistautua varsinaiseen kilpailuun. Varsinaisesti tarkoitus on kuitenkin pitää hauskaa! Mysteeriohjeethan ovat sellaisia, että neuloja ei tiedä, mitä on tekemässä. Tai tietää ainoastaan, että tekeillä on sukka. Millainen, se selviää neuloessa.

Olemme oppineet paljon ohjelmasta, jolla kilpailualue on toteutettu ja olemme myös hahmottaneet, mitä pitää korjata kiireimmin.

Mysterointi meni silleen ”nappiin”, että vaikka ohjetta oli porukalla luettu ja neulottu, silti sinne putkahti virhe. Onneksi se ei ollut mitenkään katastrofaalinen, mutta nolo silti. Kilpailijat ovat olleet kuitenkin tarkkasilmäisiä ja siitä ISO KIITOS heille!

Yksi kehittämiskohde liittyy itse ohjeeseen. Sen leipäteksti on liian ohutta ja pientä, muutamme sen jatkossa paremmin luettavaksi.

Neulontakilpailuista on tehty myös kiva juttu Yleisradion sivuille.

Juttuun on haasteteltu TiinaKuuta, yhtä suunnittelijaamme.

Meitä on nyt jo yli 800!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *