Yhteenkietoutuneet

Itsenäisyyspäivänä julkaistiin Sukka-Finlandia 2021 lämmittelymalli. Tällä kierroksella ei vielä varsinaisesti kisata, vaan osallistujat voivat hioa puikkojaan kisakuntoon.

Lämmittelymallin nimi on Yhteenkietoutuneet. Sen on suunnitellut suunnittelijapari Airi Keränen ja Sari Passi, joille molemmille tämä on ensimmäinen julkaistu neuleohje. Kärjestä aloitettavassa mallissa on tiimalasikantapää ja palmikkokuvion keskelle tehdyt pampulat sekä sukansuun moniväriset raidat on tehty virkkaamalla.

Erilaisia versioita Yhteenkietoutuneista. Osassa on muokkauksia, kuten alarivin osittain ja kokonaan pallukattomissa sukissa. Myös raitalanka sopii hyvin malliin.

Some-keskusteluissa mallia on kommentoitu ihastellen kivaksi ja mielenkiintoiseksi. Sukan palleroita on pidetty hauskoina ja söpöinä, sukan on kommentoitu myös näyttävän Maija Poppasen tai Mummo Ankan kengiltä. Osa neulojista on harmittellut sitä, ettei sukkaa ehkä ole mukava pitää kengän sisällä ja niinpä on nähty myös pampulattomia versioita. Suurin osa on kuitenkin neulonut sukat pampuloineen päivineen ajatuksella, että kyllä niitä sisäsukkiakin tarvitsee.