Mosaiikkikukkia

Neljännellä etapilla pääsimme monelle uuden tekniikan kimppuun. Mosaiikkineule on vähän kuin helpompaa kirjoneuletta, kun kerros tehdään aina yhdellä värillä ja kuviokohdat nostetaan neulomatta, ne neulotaan sitten kuviovärillä ja nostetaan pohjavärin silmukat neulomatta. Näin ei mene langat niin pahasti sekaisin. Kirjoneule nostetuilla silmukoilla on mosaiikkineuletta.

Tiian Mosaiikkikukat

Mallin suunnitteli @Langanpäästäkiinni blogin Tiia Niemi, täältä Järvenpäästä. Malli on taittovarrellinen nilkkasukka ja se neulotaan varresta varpaisiin. Neulomisen suuntaa vaihdetaan varren taitoksen jälkeen. Jalkaterässä on minipalmikoista muodostuvaa pintaneuletta. Kantapää on jälleen erilainen ja kärki silmukointiin yhteen.

Pollin talvinen versio Mosaiikkikukista

Mallista on tykätty, se on tyylikkäitä, mielenkiintoisia yksityiskohtia ja kääntövarsi on kiva nilkkureissa. Tiia kertoi kääntövarsi idean syntyneen omasta tarpeesta kenkien varren jatkoksi. Mosaiikkia meillä ei vähään aika etapeilla ollutkaan ja monet kommentoivat sitä uudeksi ja helpoksi tekniikaksi.

TiiQ:n testineulomat Mosaiikkikukat

Tällä etapilla on myös luova sarja jollon voi ideoida ja neuloa oman version Mosaiikkikukista! Luovan sarjan suhteen aikaa neuloa on koko kilpailun loppuun saakka, 14.3.

Tämän version neuloi Minnaa
Sisiliskon Mosaiikkikukat
Muutama toli jo ehtineet versioida vauvakoon Mosaiikkikukkaset, tässä Pollin.

Mosaiikkikukkia on ihana neuloa niissä on jotain talvipakkaseen sopivaa henkeä. Tiian viime kertainen malli Ihana valo oli viime vuoden Sukka-Finlandian suosikkimalli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *