Kun on tahtoa, on toivoa

Kolmannen Sukka-Finlandian hyväntekeväisyyskohteeksi on valikoitunut valtakunnallinen Hope ry.

Hope toimii vapaaehtoisvoimin yhdessä yhteiseksi hyväksi. Teemme avullasi todeksi unelmaa siitä, että lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Jaamme vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.
Jaamme sukat vähävaraisille perheille ympäri Suomen jalkoja lämmittämään ja iloa tuomaan, kertoo Hopen toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.

Hienoa, että saimme Hopen kohteeksemme, tätä on aiemmin ehdotettu saaduissa palautteissa. Olemme luvanneet Hopelle valmiita käsinneulottuja sukkia sekä mahdollisesti pienen summan rahaa. Tämä riippuu toteutuneist akuluist aja osallistujamäärästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *