Ankkuriosuus

Sukka-Finlandian ankkuriosuus sivatoitiin Puikkomaisterin Kärhöt mallin mukaan. Kärhöt ovat kaunista väriloistoa nimensä mukaisesti kukkakuvioinen varpaista aloitettava kirjoneulesukka, jonka kantapää ja päättely ovat hieman toisenlaiset. Pisteenä kaiken päälle on vielä kukkien maalaus tai silmukointi. Mallin pisteytys on kaksivaiheinen, ensin normaali aikaan perustuva pisteytys. Tämän jälkeen on toinen osa, josta saa 5 bonuspistettä maalattuaan tai kirjottuaan vähintään 8 kukkaa.

kuva: Päivi Olli
Kärhöt ovat kauniit myös ilman maalausta

Tiian testineulomat ja maalaamat sukat

Malli aiheutti pienen kohun, kun ilmoitimme tarvittavista Derwent Inktense -väriliiduista tai vastaavista. Olimme ikävästi unohtaneet sen lankalistasta ja tämä aiheutti järjestäjille hieman päänvaivaa. Malli on saanut paljon kiitosta ja kiireetön maalaus bonuspisteiden saamiseksi estää mahdollisen hutiloinnin. Lisäksi langanpäästäkiinni Tiia teki hyvän videon liitujen käytöstä. Pääset katsomaan se tästä. Neuleen värittäminen on hyödyllinen tekniikka, silloin kun pintaan halutaan useita värejä ja niiden neulominen on työlästä tai kirjominen vaikuttaa neuleen joustavuuteen.

Valmiita sukkakuvia on todella ihana katsella.

AinoTV
ThisisMaryland
Veera Prinssin Kärhöt on kirjottu

Kärhöjä on aikaa maalailla tai kirjoa 20.3. saakka, joten vielä ehdit vaikka aloittaa koko sukan. Tämä oli Sukka-Finlandian tämänkertainen viimeinen malli. Pisteistä ja sijoituksista erikseen, kärkisijat ovat selvillä, mutta eihän se kisailu kuitenkaan kaiken tärkeintä ollut ; )

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *