Puikkomaisteri aka Tiina Kaarela

Suorapuheinen Puikkomaisteri on toista kertaa mukana Sukka-Finlandiassa. Itseasiassa hän oli todella tärkeässä roolissa koko kisan synnytyksessä vuosi sitten. Aina idearikas ja sanavalmis Puikkomaisteri ei jätä ketään kylmäksi. Hänen viimeisin kirja Sukkasirkus on loistava esimerkki siitä, että malleihin löytyy aina uusia twistejä. Hänen neuleensa ja mallinsa ovat samalla värien iloittelua.

Tiinalla on juurensa myös Järvenpäähän. Hän nimittäin on käynyt koulunsa juuri täällä. Lisäksi hänen äitinsä,  Puikkoakateemikko, toimi opettajana Järvenpään Kotitalousopettajaopiston talous- ja emäntäkoulussa. Puikkomaisterin kanssa on tehty Lapasmatka Italiaan, jossa tutustuimme mm. kasvivärjäykseen Maria Ferrin opastuksella. Reissusta ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita.  Katsotaan mitä uutta hän tuo Sukka-Finlandiaan tällä kertaa.

Kuva: Susa Junnola, Moreeni 2018

 

 

 

 

 

 

 

 

Miten päädyit suunnittelemaan sukkia?

En löytänyt juurikaan itseäni miellyttäviä malleja. Kaipasin sukkiin jotain jujua, reippaita värejä ja malleja, joissa hienot langat olisivat edukseen. Toisaalta minun on lähes mahdotonta seurata ohjeita, joten oli helpompaa tehdä ”omasta päästä”.

Miten intohimoinen neuloja olet?

Hyvin intohimoinen. En oikein osaa olla ellei puikoilla ole jotain.

Mitä sinulla on nyt puikolla ja mitä neulot mieluiten?

Juuri nyt neulon uutta versiota Ainon yksipyöräisistä (en kykene seuraamaan omiakaan ohjeitani). Mieluiten neulon sukkia ja paitoja.

Ensimmäinen muistosi neulomisesta?

Opettelin 6-vuotiaana neulomaan Tyttöjen suuren askartelukirjan kuvista, lanka oli vihreää. Tätä tietenkin edelsi äidin neulomisen seuraaminen ja se, kun äiti kieltäytyi opettamasta neulomista, koska olin kuulemma liian kärsimätön ja kalliit langat menisivät hukkaan.
Suunnittelija on juuri saanut uunituoreen Sukkasirkuksen käsiinsä. Kuva: Anu Eskolin, 2018

Esittelyssä Tiina Kuu

Yksi maamme taitavimpia sukkasuunnittelijoita on savolainen Tiina Kuu. Hänen kirjoneule- ja kierrettyjen silmukoiden sukat ovat taidokkaan kauniita ja loppuun asti viimeisteltyjä.

Sukka-Finlandialla on ollut ilo tehdä Tiinan kanssa yhteistyötä ja julkaista hänen ohje juuri Itsenäisyyspäivänä. Ja onpa hän suunnitellut meille nimikkolapasetkin. Kerrottakoon vielä, että häneltä ilmestyy ensi kesänä sukkakirja!

Tiina Kuu

Miten päädyit suunnittelemaan sukkia?

Suunnittelin, kirjoitin ja julkaisin ensimmäisen sukkaohjeeni 2009. Verkkoneulelehti Ullassa julkaistussa Verso-mallissa on ratkaistu itselleni tärkeä asia: pitsikuvio jatkuu aivan sukan kärkeen asti, eikä katkea juuri ennen sileää kärkeä. Sukkasuunnitteluani on senkin jälkeen ohjannut usein tarve ratkaista jokin istuvuusongelma, mallineuleen jatkuvuus tai erilaisten rakenneratkaisujen hiominen.

 Miten intohimoinen neuloja olet?

Neulon kaiken liikenevän vapaa-aikani. Minulla on kokopäivätyö, mutta myös arkipäivisin pyrin neulomaan aamulla ennen töihin lähtöä vähintään vartin. Vapaapäivinä saatan neuloa aamusta iltaan, ja myös arki-illat kuluvat pitkälti neulomisen parissa. Neulominen on minulle kuin syöminen ja hengittäminen: elinehto.

 Mitä sinulla on nyt puikolla ja mitä neulot mieluiten?

Juuri nyt neulon kirjoneulesukkia teini-ikäiselle esikoispojalleni. Hän on kiinnostunut Japanista yleisesti ja mangasta sekä animesta erityisesti. Kimi no na wa -elokuva teki meihin molempiin syvän ja lähtemättömän vaikutuksen, ja lupasin suunnitella ja neuloa pojalleni tuon elokuvan inspiroimat sukat. Villasukkien neulominen on suurin intohimoni; mieluiten neulon niitä suomalaisten pienvärjärien värjäämistä ohuista sukkalangoista.

 Ensimmäinen muistosi neulomisesta?

Olen neulonut jo ennen kouluikää. Selkein varhaismuistoni on, kun istuin perhepäivähoitopaikkani olohuoneessa kiikkutuolissa ja neuloin viidellä sukkapuikolla valkoisesta langasta jonkinlaista suljettua neuletta. Muistelen, etten silloin vielä oikein ymmärtänyt suljetun neuleen eroa tasoneuleesta, sillä taisin nostaa jokaisen puikon ensimmäisen silmukan neulomatta, kuten minut oli opetettu tekemään tasoneuletta tehdessä. Siitä pyöröneuleyritelmistä ei luultavasti syntynyt mitään käyttökelpoista, mutta suuri intohimo neulomiseen jäi. Nykyään olen luopunut kokonaan sukkapuikoista ja neulon kaiken pitkillä pyöröpuikoilla.
Tiina Kuu

Lahjoituskohteena vanhukset

Sukka-Finlandian lahjoituskohteena on tänä vuonna Vanhustyön Keskusliitto ja sitä kautta heidän Senioritoimintansa Suomessa.

Vanhustyön keskusliitto on valtakunnallinen, aatteellinen järjestö, jonka tarkoitus on edistää vanhusten ja ikääntyvien hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta.Sukka-Finlandia lahjoittaa liitolle jaettavaksi niin valmiit sukat kuin keräyksestä kertyvän tuloksen ( = tuotot – kulut). ”Sukat kulkeutuvat liiton kautta niitä tarvitseville ja rahasumma menee kokonaisuudessaan Senioritoimintaan, liitolle ei jää tästä senttiäkään”, kommentoi liiton toiminnanjohtaja Anni Lausvaara. Senioritoimintaan lähetetyt sukat toimittaa vanhuksille Senioritoiminnan vapaaehtoiset. Ne tulevat olemaan vuoden 2019 joululahjana ystävätoiminnan vanhuksille.  Vapaaehtoiset käyvät säännöllisesti tapaamassa yksinäisiä kotona asuvia iäkkäitä ihmisiä ulkoilu- ja keskustelukavereina.

Senioritoiminta tarjoaa monipuolista tukea ja osallistumisen mahdollisuuksia iäkkäille ihmisille. Senioritoiminta järjestää ryhmä-, virkistys- ja vapaaehtoistoimintaa. Virkistystoiminta sisältää mm.
Taidetorstai-retkiä ja kesätoiminnan retkillä tutustutaan ryhmänä lähialueiden näyttelyihin ja nähtävyyksiin. Paikan päälle mennään yhdessä julkisilla kulkuvälineillä. Toinen suosittu toimintamuoto ovat kaikille avoimet ja maksuttomat tietoiltapäivät, joissa ikäihmiset saavat tietoa erilaisista ajankohtaisista ja ikääntymiseen liittyvistä aiheista.

Lämmittelysukka on julkaistu

Lämmittelysukan ohje ilmestyi Itsenäisyyspäivän kunniaksi.  Tarvitset näihin Tiina Kuun suunnittelemiin Elämän virta sukkiin 80 – 100 g lankaa, jonka vahvuus on 320 m / 100 g, kuten esimerkisi Tukuwool sock. Mallin voi neuloa myös vähän paksummasta (n. 260 m / 100 g). Louhittaren Luolan Väiski Sport, Handun paksukkis, Maija, Pallas ja muut 6-säikeiset langat sopivat myös hyvin, koska Tukuwool Sock neuloontuu  metrejään paksumpana.

Ilmoittautuneet ja osallistumismaksaneet saavat sähköpostiin käyttäjätunnuksen ja salasanan ohjeiden noutamiseen välilehdeltä Sukka-Finlandia 2019 ohjeet. Tämä tehdään käsipelillä, joten toivomme kärsivällisyyttä.

Lämmittelysukka tulee olla neulottuna kilpailun loppuun mennessä eli 20.3.2019 mikäli haluaa kilpailla.

vihjekuva

Kristiina Louhi – kuvittaja ja neuloja

Meillä on ollut ilo tutustua järvenpääläiseen Kristiina Louheen, jonka iloiset  nutturapääneulojakuvat värittävät Sukka-Finlandiaa.   Kristiina  on arvostettu ja palkittu kuvittaja ja kirjailija, jonka kuvakirjat ovat kuuluneet suomalaisten lapsuuteen jo vuosikymmenien ajan. Tomppa tunnetaan hyvin myös maailmalla, sarjaa käännetään pohjoismaisten kielten lisäksi mm. japaniksi, koreaksi, hollanniksi ja unkariksi. Uusin Tomppa ja Kerttu kirjatoukka julkaistaan  Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin avajaisissa!

On onni aloittaa ”tekijät Sukka-Finlandian takana” – esittelyt juuri Kristiinasta!

Hei, olen 68-vuotias kuvittaja, lastenkirjailija ja kolmen keski-ikää
lähentelevän lapsen äiti. Lentävään Lapaseen ihastuin heti sen ilmaannuttua Järvenpään katukuvaan, mutta todella tärkeäksi paikaksi itselleni se muodostui muuttaessani muutaman kilometrin päästä kaupungin keskustaan kolme vuotta sitten. Siitä muodostui toinen olohuoneeni, kodikas, erilaisten neulomista harrastavien naisten kohtauspaikka vastapainona yksinäiselle työlle. Perimmäinen syy paikan viehätykseen ja suureen suosioon on kuitenkin kahvilaa vetävillä naisilla, heidän luomallaan rennolla ja mutkattomalla tunnelmalla.

Miten päädyit kuvittamaan Sukka-Finlandiaa?

Sukka-Finlandia-projektiin  osallistumiseni ei johtunut erityisestä innostuksesta sukkien neulontaan, enemminkin halusta kannattaa hauskaa
projektia oman osaamiseni kautta, eli tekemällä projektia varten aiheeseen liittyviä iloisia kuvituskuvia.

Mitä neulominen sinulle merkitsee?

Neulominen on minulle rakas harrastus, jonka olen perinyt
lapsuudenkodistani. Olen kahden naisen, äitini ja tätini kasvattama ja
meillä kotona neulottiin aina ja kudottiin myös kangaspuilla leninkikankaita.
Ensimmäinen neuletyöni oli 6-vuotiaana neulottu Nallen peitto
paksuilla vihreillä muovipuikoilla, joissa oli punaiset nupit.
Muistaakseni puikot olivat Ruotsista ostetut. Neulomisen merkitys itselleni on lähinnä rauhoittava. Se kuljettaa johonkin turvalliseen ja kodikkaaseen olotilaan, vähän kuin runo tai keinu tai lempeä laulu…

Mikä on lempineuleesi ja mitä neulot mieluiten?

Suosikkineuleeni on yksinkertainen laatikkopaita tai kaulaliina. Niitä
voi neuloa myös äänikirjaa kuunnellessa tai hyvää elokuvaa katsellen.
Juuri nyt ostin lankavyyhdin oikeastaan vain kauniin värin innoittamana. Ehkä neulon siitä myssyn. Neulomisen autuus syntyy juuri langan ihanuudesta, pehmeydestä ja väristä.

Näetkö yhtäläisyyksiä kuvituksen ja neulomisen välillä?

Neulomisen ja kuvanteon välillä on paljon yhteistä.
Molemmissa käsillä tekeminen, luomisen ilo ja väreillä leikkiminen
ovat oleellisia nautinnon lähteitä. Molemmissa harjoittelu myös tuottaa näkyviä tuloksia. Loputtomasti voi oppia uutta.

Kristiina Louhi

Tämän vuotinen Sukka-Finlandian pääkuva, 2018.

Sukka-Finlandia siirtyy Ravelryyn

Sukka-Finlandian kilpailusukkien ohjeet julkaistaan täällä sivustolla kohdassa Sukka-Finlandia 2019 ohjeet. Kilpailuun liittyvä keskustelu ja kuvat valmiista sukista käydään Ravelryssä. Ravelry on ilmainen neulojien ”facebook”, josta löytyy ohjeita, tietoja langoista jne, sinne voi myös tallettaa omat projektit. Näin omat tiedot mm. tiheydestä, puikkokoosta ja langanmenekistä ovat tallessa ja halutessasi myös kuvat kaikkien nähtävillä.

Ilmoittautuneet saavat tunnukset sivustolle sähköpostitse ilmoittautumisen jälkeen.

Mikäli et vielä ole Ravelryssä voit kirjautua sinne ja tutustua siihen rauhassa.
Villapesuohjelman blogissa löytyy hyvät ohjeet, jos kaipaat apua kirjautumiseen ja suomenkielen valintaan.

Toisellekin jalalle eli kierros kaksi

Sukka-Finlandian ilmoittautuminen avautui yhtä aikaa Tampereen Kädentaitomessujen kanssa.
Tapasimme messuilla viime kerran pronssimitalisti Anna-Kaisan, joka otti uutisen iloisena vastaan. Vähän harmitteli ettei töiden takia ehkä pysty ihan samalla tavalla antautumaan neulomiseen. Jokatapauksessa hän on jo ilmoittautunut mukaan.

Alla tapahtumaflyer jota jaoimme messuilla.

Sukka-Finlandian 2019 suunnittelijat

Sukka-Finlandian suunnittelijat ovat Heidi Alander, Pirjo Iivonen, Tiina Kaarela, Tiina Kuu, Anna Mäkilä, Merja Ojanperä, Veera Välimäki ja Johanna Ärje. He tarjoavat osallistujille toinen toistaan kivempia malleja ja uusia ideoita sukkien neulomiseen on useita. Sukka-Finlandia on hyväntuulinen nopeusneulontakilpailu, jossa taidolla on tietysti oma osansa. Kisa koostuu kuudesta etapista eli eri sukkamallista ja pisteitä jaetaan nopeudesta. Kisaan voi osallistua myös ilman kilpailua, jolloin neulot sukkat milloin sinulle parhaiten sopii.

Ilmoittautuminen alkaa Tampereen Kädentaitomessujen aikana ja lämmittelymalli julkaistaan joulukuun alussa parannetulla kilpailufoorumilla. Kisa starttaa Loppiaisena 6.1.2019 ja kilpailu päättyy kevätpäiväntasaukseen 20.3.2019. Tällä kertaa kilpaillaan vain nopeudessa yksin ja/tai joukkueena.

Sukka-Finlandia kuvan on piirtänyt ihana, kuvataiteilija Kristiina Louhi.

Kilpailun tulos lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen, tällä kertaa maksamme korvauksen niin suunnittelijoille ja kuin muillekin tekijöille. Yksi tapa kartoittaa hyväntekeväisyyspottia on myydä neulomasi kisasukat. Kerromme piakkoin hyväntekeväisyyskohteen.

Suunnittelijat on valittu

Seuraava Sukka-Finlandia starttaa Loppiaisena 6.1.2019 ja kisa päättyy kevätpäiväntasaukseen 20.3.2019.
Suunnittelijat on nyt valittu ja testineulonta on käynnissä. Viime päivinä olemme tutkineet vielä kerran palautetta ja testanneet eri ilmaisia alustoja. Pyrimme saamaan ilmoittautumisen auki Tampereen kädentaitomessuihin mennessä. Tervetuloa moikkaamaan meitä osastolle E911.

Se tulee taas

Sukka-Finlandia tulee uudelleen! Vähän uutta, vähän vanhaa ja vähän lainattua. Palautteesta oppineena. Pysy kuulolla. Suunnittelijoiden etsintä on käynnissä. Saa ilmoittautua ehdotuksen kera 15.10. mennessä osoitteeseen info@lentavalapanen.fi tai kysyä lisää numerosta 050 434 2374.